Paikallinen kengännumeroni on kaksisataaviisikymmentä. Korealaisen mittapuun mukaan en tarvitse kenkäparia, vaan kaksi venettä. Tuhkimoksi pyrkivän tavoin olen kuitenkin toiveikkaasti yrittänyt survoa jalkani muutamaa pykälää pienempiin kenkiin, mutta huonosti siinä aina käy.

Odotukset eivät olekaan erityisen korkealla, kun näköpiiriin ilmestyy kenkämeri tasavallan kärkikauppakeskuksessa. Silmänkantamattomiin kauniita, siroja, ihania ja huolestuttavan pienikokoisia kenkiä. Kunnes osun osastolle, jossa esitellään korealaisia käsintehtyjä jalkineita.

Löydän käsittämättömän hienot nilkkurit. Kysyn ystävälliseltä myyjältä, onko saatavana myös äärikokoja. Kirjoitan varmuuden vuoksi numeron kännykän näytölle, ettei toiveesta synny epäselvyyttä. Kyllä löytyy.

Myyjä auttaa kengät jalkaan, jonne ne solahtavat vaivatta. Päätän ostaa kengät heti, ennen kuin ne haihtuvat savuna ilmaan. Myyjä pakkaa nilkkurit valkoiseen kangaspussiin ja pussin tyylikkääseen kassiin. Kaupan päälle saan ranskalaista nahanhoitoainetta, ohuet pohjalliset lähestyvää talvea varten sekä kenkälusikan. Viime mainittu jo naurattaa.

Täydellinen asiakaskokemus muuttaa lannistuneen Tuhkimoksi. Huonojen kokemusten masentama asiakas saakin yllättäen juuri itselleen mitoitettua palvelua ja jakamattoman huomion. Tarve on täsmälleen oikeankokoinen ja sen täyttäminen itsestäänselvää. Hintansa arvoista, eikö totta?

Kuva: Tuhkimon lasikengät Jejun saaren lasimuseossa. Suomalainen kengännumeroni on 39.